Taisto Miettinen Kauppatieteiden lisensiaatti, Varatuomari, Kaupunginvaltuutettu

Suomen autoverotuskukkanen historiaan ?

Autovero otettiin Suomessa käyttöön 1958 voimaan tulleella lailla. Lakia säädettäessä eduskunta ilmoitti ”edellyttävänsä, että vero on vain tilapäinen ja valtion senhetkisestä poikkeuksellisen kireästä rahatilanteesta johtuva ja että verosta pyritään luopumaan etenkin halvemman hintaluokan ajoneuvojen osalta heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden."

Suomen EU-jäsenyyden myötä käytettynä tuotujen autojen autoveron määrittelyyn otettiin vuoden 1995 alusta käyttöön kaavamainen ikävähennyksen laskentasääntö. Komissio antoi Suomelle virallisen huomautuksen verokohtelusta 1998. 

Vuonna 1997 tehdyn valituksen perusteella EU:n komissio antoi Suomen hallitukselle nootin siitä, että käytetystä autosta peritään selvästi enemmän veroa kuin mitä voidaan ajatelle, että jäljellä olisi vastaavanlaisessa autossa Suomen markkinoilla. Nootin perusteella Suomi teki tarkennuksia autoverolakiin 1999. (Historiaa)

EY-tuomioistuimen päätöksessä 2002 Suomen autoverolain todettiin syrjivän käytetyn auton maahantuojaa ja käytettyjen autojen verotuksen olevan osittain perustamissopimuksen vastaista (C-101/00 Siilin ja KHO 2002:85). Päätöksen perusteella autoverolakia muutettiin vuonna 2003.

EU:n komissio nosti vuonna 2008 EY-tuomioistuimessa kanteen Suomea vastaan autoverosta kannettavan arvonlisäveron eli niin sanotun elv:n (ei-arvonlisävero) vuoksi. EY-tuomioistuin totesi 2009 Suomen valtion rikkoneen verotuksellaan EU-oikeutta (C-10/08). Ratkaisun perusteella maksettu arvonlisävero palautettiin autoverotuksiin, jotka on tehty vuosina 2006-2009  (tulli), Autoveron arvonlisäverotus lopetettiin lakimuutoksella 5/2009.

Moni haki päätöksen C-10/08 perusteella KHO:lta purkua aiempaan autoveropäätökseen aiemmin maahan tuotujen autojen osalta. KHO hylkäsi purkuhakemukset, joka johti vahingonkorvauskanteeseen. KKO ratkaisun 2013:58 mukaan vuosina 2002-2005 EU-alueelta tuotujen käytettyjen autojen autoverosta kannettiin virheellisesti ja EY-lainsäädännön vastaisesti arvonlisäveroa (elv). Korkein oikeus totesi elv-veron EU-oikeuden vastaisuuden niin ilmeiseksi, että valtio oli velvollinen maksamaan sen perusteella vahingonkorvausta (tulli). Asia koskee n. 30.000 (HS) käytetyn auton maahantuojaa.

Autoverolakia muutettiin vuoden 2008 alusta siten, että henkilöautojen autoveroprosentin suuruus porrastettiin auton ominaishiilidioksidipäästöjen perusteella

KHO päätökset (tulli 2014:182 ja 2014:183) mukaan tuontiautojen päästöperusteinen autoverotuskäytäntö voi olla syrjivää Euroopan unionin syrjimättömyysperiaatteen nojalla. KHO toteaa päätöksessä, että menettely, jossa tuontiauton autovero määrättiin hiilidioksidipäästöjen perusteella tekemättä syrjivyysarviointia, on Euroopan unionin oikeuden vastainen. Maahantuotu auto pitää verottaa sillä autoveroprosentilla, joka oli voimassa Suomessa sinä päivänä kun auto on ensirekisteröity toisessa maassa. Vanhempia autoja ei saa verottaa 2008 voimaan tulleiden, ja edelleen huhtikuussa 2012 kiristyneiden, co2-päästöihin perustuvien suurempien autoveroprosenttien mukaan. Tulli saa jatkossa määrätä autoveroa vain sen verran, kuin vastaavassa jo maassa olevassa autossa on veroa jäljellä (prosentilla jolla vastaava auto on aikanaan verotettu).

Eräässä tapauksessa (oma) maahan on tuotu autot vuosina 2003 ja 2004. Verotuspäätöksistä on tullin, hallinto-oikeuden ja KHO päätökset. Tämän jälkeen niistä on tehty C-10/08 perusteella purkuhakemus KHO:een, joka on hylätty. Päätöksen KKO 2013:58 jälkeen asiasta on tehty korvaushakemus, jossa odotetaan edelleen aiheettomasti perityn veron palautusta. Aikaa aiheettomasti maksetun veron palauttamiseen on kulunut siten jo yli 11v, joka on EU-säännösten vastaisesti ollut valtiolla ”lainassa”.

Suomen valtio on pitänyt ”kynsin ja hampain” kiinni autoverotuslinjastaan, jonka on todettu olleen useita kertoja EU-oikeuden vastainen. Valituskäsittelyihin on kulunut kansalaisilta sekä viranomaisilta miljoonia työtunteja, joka on ollut täysin hukkaan heitettyä aikaa siihen verrattuna, että Suomen säännökset vastaisivat EU-oikeutta. Jääräpäisyys-linjanveto on maksanut "maltaita" yhteiskunnalle ja viime kädessä veronmaksajille. Perussuomalaisten ajamalla autoverotuksen poistamisella tästäkin byrokratiasta ja kuluerästä sekä kansalaisten ”kyykyttämisestä” päästäisiin eroon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Suomessa on tuhannet ja tuhannet ihmiset kuolleet ja loukkaantuneet tolkuttoman autoveron vuoksi.

Autovero on tietoista ihmisten hengillä leikkimistä.

Erkko Korppaanmäki

Sopii minulle, kunhan autoverosta menetettyjä verotuloja ei kompensoida liikenteen ja polttoaineiden muulla verotuksella. Merkittävä osa ei halua tai voi ostaa uutta autoa kaskoineen ja merkkihuoltoineen, vaikka auton yhtäkkiä saisi jopa alvittomana.

Pekka Iiskonmaki

#2
Uuden karheita ja sopivia käyttöautoja riittää sitten kaikille. Autovero pitää tosiaan poistaa, eikä lisätä muita liikenteen veroja.

Vapaan liikkumisen estäminen verottamalla on perustuslain vastaista.

http://www.demokratiafoorumi.fi/perustuslaki_suome...

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Se olisi parasta että autoverosta päätettäisiin unionitasolla. Tällöin vähenisi tarve lähteä hakemaan muualta halvemmalla.

Nythän meikäläinen virkamies koittaa sitäkin haitata. Tuntuu siltä että näille ei yleensä kuria löydy muuta kuin pakon edessä, unionin tuomioistuinten kautta.

Käyttäjän taistomiettinen kuva
Taisto Miettinen

Jep, Unionin kautta ja moneen kertaan. EU:hun liittymisellä oli tarkoitus yhtenäistää lainsäädäntöä koko EU:n tasolla, jota tapahtunut kasvatettujen kurkkujen käyryyttä myöten. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut alkoholi- ja autoverotuksessa, joissa halutaan noudattaa omaa politiikkaa. Muutoin halutaan vedota EU:n säännöksiin, että ne täytyy ottaa kansalliseen lainsäädäntöön. Hiukan valikoivaa....

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Alkoholi- ja autoverotus on meidän omaa aikaansaannostamme, ei unionin. Ilman unionin jäsenyyttä noiden maahantuonti olisi mahdollista vaikka kieltää yksityisiltä. Nyt se ei onnistu.
Mutta: haukutaan vaan unionia, asioista jotka olemme ihan ilman sitä laittaneet tähän pisteeseen.

Toimituksen poiminnat